UutisetAll-time pistepörssi päivitetty!19.12.2016 Seuran All-time tilastoja päivitetään kerran-pari vuodessa ja nyt kun kausi 2016/17 on ohittanut puolivälin on taas tullut aika kaivaa taskulaskin esiin!Rangersin tiukka lohko 4.divisioonassa sekä kovat harjoituspelivastukset eivät ole tarjonneet juurikaan maalijuhlia, mutta pisteitä on silti kertynyt tasaisesti ja laajalla rintamalla, mikä on tietysti hieno asia. Tilastoissa riittää aina ihmeteltävää. Esimerkiksi tällä kaudella loukkaantumisten takia paljon sivussa ollut Tikkalahti päätti heti kauden alussa kuroa Markuksen käsittämätöntä penaltirekordia umpeen ottamalla ottelurangaistuksen. Tämän seurauksena joukkueen kakkoskoutsi Japi tarjosikin Juusolle "kaks maalia, yks penalty" -diiliä, joka on nyt ilmeisesti näillä puheilla sovittu. Jäämme innolla odottamaan miten tilanne etenee. All-time pistepörssiin pääset tästä. Tilastojen laskeminen aloitettiin uudelleen keväällä 2012, kun Raadinkadun Rangers ry perustettiin. Moni joukkueen pelaaja pelasi tätä ennen myös hallisarjoissa Predatorsin ja Saalistajien aikana, mutta nämä vanhat tilastot ovat valitettavasti kadonneet bittiavaruuteen. |