Uutiset
Saalistajat jää pois Hallisarjasta
25.08.2015 Viime kaudella alemman jatkosarjan kuudenneksi jäänyt seuran kakkosjoukkue RK Saalistajat jättäytyy pois SB-Areenan Hallisarjasta kaudeksi 2015/16. Syynä tähän vaikeaan päätökseen on pelaajapula.
"Viime vuonna ei oikein ollut tarpeeksi kiinnostusta kyseistä sarjaa kohtaan ja Saalistajissa mukana olleiden pelaajien treeniaktiivisuus oli vaihtelevaa. Tähän ei tällä erää näytä tulevan parannusta, joten organisaation johtoporras on päättänyt kokouksessaan lyödä Saalistajat jäihin määrittelemättömäksi ajaksi. Toivotaan, että Saalistajat nähdään kuitenkin tulevaisuudessa vielä Hallisarjojenkin puolella.
Nyt keskitytään koko organisaation voimin Nelosdivarissa pärjäämiseen."
Niki Pettersson, Raadinkadun Rangers
|