UutisetRangersin avoimet treeniviikot alkavat!17.04.2016 Rangers kokoaa joukkojaan tulevalle 4-divisioonakaudelle 2016/17 ja järjestää seuraavien kahden viikon aikana ensimmäiset avoimet harjoitukset. Mikäli olet kiinnostunut pelaamaan hyvähenkisessä joukkueessa, joka on sekoitus harrastamista ja tavoitteellisuutta niin tervetuloa try-outeille! Etsimme riveihimme yhtä maalivahtia legendaarisen Jurin tilalle, joka siirtyy viettämään ansaittuja eläkepäiviä ja jää joukkueen reserviin. Kenttäpelaajien osalta tilanne on jo varsin kelvollinen, mutta 2-3 uutta kaveria haetaan vielä täydentämään rivejä. Toivomme, että omaat jo lajin perustaidot ja jonkinlaisen pelitaustan. Pelipaikalla ei tässä vaiheessa ole niin isoa merkitystä. Joukkueen tavoite alkavalle kaudelle on löytää hyvähenkistä tekemistä ja sijoittua omassa sarjassaan ylempään keskikastiin, tai jopa kolkutella 3-divisioonan karsintoja. Hampaat irvessä ei nousua kuitenkaan vielä tavoitella. Tavoitteena on myös tuottaa kustannustehokasta toimintaa, laadukasta oheistoimintaa, kehittää yhteistyötä alueen muiden seurojen kanssa sekä pelata myös reilusti harjoituspelejä kauden aikana. Avoimet harjoitukset (M4div.): Yhteydenotot: Meillä on tilaa myös harrastaaRangersin ”Torstaihöntsä™” on uudehko pelivuoro, jossa esiintyy seuralegendoja kultaisilta hallisarjavuosilta, jonka lisäksi mukaan tulee myös säännöllisesti uusia pelureita. Vuorolla lämitään ja heitellään läppää pelailuhengessä. Ryhmällä ei toistaiseksi ole tavoitteena osallistua tulevalla kaudella vaikkapa Hallisarjaan, mutta tätäkin vaihtoehtoa pohditaan, mikäli joukkue alkaa muotoutua ja löydämme siihen tarpeeksi pelaajia. Harrastustoimintaan osallistuminen on todella edullista (n. 10€/kk). Avoimet harrastetoiminnan vuorot: |