UutisetViikonloppuna pelattiin Virusmäentiellä02.12.2015 Rangers oli taas saanut hyvin aikaa valmistautua seuraaviin peleihin. Yli kuukauden mittaisella paussilla 4.divarista oltiin keretty treenailla mm. vaparikuvioita ja ylivoimaa sekä harjoituksissa että treenipelien muodossa. Treenit ovat kuitenkin treenejä ja SB-Areenan sarjapeleihin lähdettiinkin ihan eri fiiliksellä. Pelipäivä on juhlapäivä.Ensimmäisessä pelissä hyvä yritys ei kuitenkaan riittänyt vaan Ryhti paukutti taululle tylyt 0-7 lukemat. Toinen ottelu piti voittaa, jos aikoi näyttää naamaansa jossain päin jokivartta myöhemmin lauantai-iltana. No kyllähän siitä saatiin voitto raavittua, vaikka hyvän vastuksen RunU tarjosikin. Loppulukemat taululla 3-5 Rangersille ja sarjataulukossa ainakin väliaikaisesti nousu sijalle 6. MUISTUTUKSENA: 19.12. SYYSKAUDEN HUIPENNUS -> REISSU MAARIANHAMINAAN. |