UutisetSärkelä on tyytyväinen rosteriin03.10.2017 Rangersin viestintäosasto haastatteli päävalmentaja Risto Särkelää kauden alun kynnyksellä:
H: Terve Risto! Mitä kuuluu? R: Terve vaan, hyvin kuuluu! H: Joukkue on kokenut muutoksia kesän ja syksyn aikana. Miltä pelaajatilanne näyttää sinun silmiisi tällä hetkellä? R: Totta tosiaan, muutoksia ollaan viime kaudesta koettu, mutta näkisin, että pelkästään positiiviseen suuntaan. Tällä hetkellä ollaan aika leveällä materiaalilla liikenteessä mikä on näkynyt positiivisesti kaikessa tekemisessä ja treeniaktiivisuudessa ja uskon, että tällä saadaan hyvin eväitä pitkään kauteen. H: Haluatko nostaa esiin jonkun tulokkaista, joka olisi jo tehnyt sinuun vaikutuksen? R: Pakko myöntää, että useampi kaveri on tehnyt itsestään positiivisen vaikutelman. Hallisarjan puolella nuori Roni Peltomaa on väläytellyt pelimiehen elkeitä ja Antti Talvitie on ehdottomasti pelimies. Sitten Nelosen puolella puolustukseen on saatu lisää runkoa ja etenkin Ramses Paalanen, Jaakko Turto sekä Tomi Myllymaa ovat osoittautuneet selkeiksi vahvistuksiksi. Hyökkääjistä Ville Virtanen on tuonut piristystä hyvällä liikkeellään myös yläkertaan. Tässä taisikin olla kaikki uudet kaverit, joten hyvillä fiiliksillä siis mennään kaikkien suhteen. Mukava toki, että paluumuuttajia on saatu myös Rangers-univormuun! H: Kausi alkaa Hallisarjan osalta tämän viikon sunnuntaina otteluilla Huppatia ja HIF:iä vastaan. Millaisella rosterilla Rangers lähtee Hallisarjan 1.divisioonaan? Mitä näiltä peleiltä haetaan? R: Niin kuin tuossa tuli jo mainittua, niin varsin levällä materiaalilla mennään alkavaan kauteen. Hallisarjassa meillä on noin kentällinen äijiä, jotka ensisijaisesti kantavat siellä vastuuta ja heitä tukemaan otetaan 5-10 Nelosdivarin kaveria aina peleihin mukaan. Idea olisi saada jokaiselle vastuuta sekä pelimääriä ylöspäin, kun tuo Nelosdivari jää tälläkin kaudella varsin torsoksi 16 ottelun mittaiseksi. Hallisarjasta itsessään on hyvin vaikea mennä sanomaan mitään, kun vastustajien kirjo siellä on hyvinkin värikäs ja kattava, mutta hyviä pelejä ja peli-iloa! Näiden pitää olla ykköstavoitteena siellä! H: Viime kaudella joukkue jäi Nelosessa lohkonsa toiseksi viimeiseksi välttäen kuitenkin putoamisen. Millä konsteilla joukkue saadaan hilattua ylöspäin lohkon hänniltä, kun mukana on useita samoja tiimejä kuin kaudella 2016/17? R: No joo, alusta saakka pitää olla pelillä ja ennen kaikkea hyvällä ilmeellä liikkeellä. Nythän sarjajärjestelmä on muuttunut niin, että 1-3 joukkuetta nousee ylöspäin, 1-3 säilyy sarjassa ja 1-3 putoaa suoraan tai joutuu karsimaan paikasta Nelosessa, joten lyhyessä sarjassa jokaisen pelin merkitys on tärkeä! Onneksi Hallisarjan myötä saadaan pidettyä pelituntumaa nyt paremmin yllä ja uskon, että sieltä saadaan myös onnistumisia, jotka ruokkivat Nelosdivarin pelejä. Halvalla ei päästä, mutta joukkue on kovemmassa iskussa kuin koskaan ennen, joten keskikastin kahinoihin pitäisi ainakin eväitä riittää. Aika sitten näyttää mitä ansaitaan ja onko siitä hyötyä meille, että tunnetaan vastustajajoukkueita hieman viime kaudelta. H: Haluatko lähettää terveisiä? R: Toki! Tsemppiä kaikille alkavaan kauteen ja yleisölle myös! Toivottavasti nähdään hallin lehtereillä! Rangers vs Huppati @ Leaf Areena, su 8.10.2017 klo 17:00 HIF vs Rangers @ Leaf Areena, su 8.10.2017 klo 19:00 |