Rangers - SekTa (2 - 7)

Aika: 18.3.2017 18.00
Paikka: Turun Salibandyareena
Sarja: 4-divisioona


Tätä matsia oltiin odotettu koko kausi. Rangers oli pelannut yhteisvuorolla SekTaa vastaan joka torstai syksystä lähtien ja ollut usein vuoroilla altavastaajana, joten voitto maistuisi hyvältä. Rangersin kannalta valitettavaa oli, että iltapäivän klo 17-18 vuoroilla pääsi käymään keskimäärin vain kourallinen Puistonvartijoita tuuraajinaan muutama FBC3:n pelaaja silloin tällöin, joten pelitapaa ei kauheasti pystytty torstaisin hiomaan. Tosipelit olivat silti eri asia, koska Rangers sai jalkeille molemmissa otteluissa melkein kolme kentällistä. Joukkueiden edellisessä virallisessa kohtaamisessa Rangers joutui nielemään tiukkojen vaiheiden jälkeen 7-9 tappion.

Kauden päätösmatsissa ei siis ollut kummallakaan joukkueella kuin henkistä panosta, mutta ottelusta tuli lopulta vauhdikas ja kuuma. Valitettavasti kirjoitushetkellä tästä on ehtinyt jo viikko vierähtää ja kun ottelusta tuli lopulta Rangersin osalta karvas pettymys, ei muistikuvia hirveästi pelitapahtumista ole. Kerrotaan nyt silti jotakin.

Rangers lähti karvaamaan ottelussa treenivuoroista poiketen korkealta ja se tuntui hivenen yllättävän SekTan. Rangers pääsi kokeilemaan ensimmäisessä erässä ylivoimaakin pariin otteeseen, mutta SekTa onnistui tappamaan nämä hyvällä puolustuspelaamisellaan. Erän loppupuolella Kossu joutui rikkomaan vastustajaa rangaistuslaukauksen arvoisesti. Teemu esti maalillaan SekTan #14 yrityksen, vai painuiko veto lopulta suoraan ohi, mene ja tiedä, mutta maalia ei rankkarista syntynyt. SekTa pääsi kuitenkin pyörittämään omaa ylivoimaansa jonka seurauksena palloa sitten kaivettiin verkosta ensimmäistä kertaa ottelussa ajassa 11:54. 0-1 lukemissa mentiin myös ensimmäiselle tauolle.

Toisessa erässä SekTa alkoi saamaan paremmin otetta pelistä ja se pystyikin läpäisemään Rangersin karvauksen aiempaa helpommin. SekTa siirtyi ensin 0-2 ja pian perään 0-3 johtoon, ennen kuin Tikkalahti kavensi vihdoin ylivoimalla lukemiksi 1-3 ajassa 25:44. SekTa iski vielä yhden kaapin aivan erän loppuun ja viimeistään tämä alkoi musertaa Puistonvartijoiden henkistä kanttia lopullisesti. Olihan koko kausi otettu käytännössä turpaan ja nyt vielä SekTaltakin toistamiseen. Lukemattomien treenivuorojen lisäksi. 1-4 toiselle erätauolle.

Kauden viimeinen erä meni aika sumussa. SekTa rokotti heti ensimmäisen minuutin aikana lukemiksi jo 1-5 ja itkuhan siinä meinasi itse kullekin tulla. Saku ei jäänyt surkuttelemaan, vaan jaksoi vielä taistella Rangersille yhden kavennusmaalin. Ottelun loppua kohti SekTa otti pelin kulusta kuitenkin entistä vahvemmin hallinnan. Rangers sai ihastella vaihtopenkiltä, kun SekTan "verskamies" siirsi pallon ottelun toisesta rankkarista ohi maalille kolmanteen erään vaihdetun Veskun. ALIVOIMALLA. Miesten 4.divarilohkon 21 viimeinen osuma nähtiin 18.3. n. klo 19:21, kun SekTan #55 kaunisteli vielä lukemat 2-7:ään.

Kyllähän tästä paha mieli jäi. Mutta eipä ainakaan pudottu sarjaporrasta alemmas, sillä sarjajumboksi jäänyt Gremlins oli vielä huonompi. Leuka pystyyn ja katseet kohti ensi kautta!

Rangersin MotM: Hannu Hautala

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 1 (yliv.)11:54VastustajaVastustaja
0 - 220:09VastustajaEi syöttäjää
0 - 323:43VastustajaVastustaja
1 - 325:44Tikkalahti JuusoEi syöttäjää
1 - 429:49VastustajaVastustaja
1 - 530:41VastustajaVastustaja
2 - 533:16Sotarauta SakuVaihinen Lassi
2 - 6 (rang.)40:18VastustajaEi syöttäjää
2 - 742:18VastustajaVastustaja
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
07:25Vastustaja2 min
10:28Koskinen Tomi2 min
14:01Vastustaja2 min
24:22Vastustaja2 min
38:57Vastustaja2 min
Torjunnat:
Keski-Levijoki Teemu: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Keski-Levijoki Teemu
Maalivahti
2Hautala Hannu
Puolustaja
3Pettersson Niki
Hyökkääjä
7Tikkalahti Juuso
Hyökkääjä
10Helenius Jani
Puolustaja
13Suominen Vesa
Maalivahti
14Reijonen Jere (A)
Hyökkääjä
16Vaihinen Lassi
Hyökkääjä
23Jokinen Juuso
Hyökkääjä
25Koskinen Tomi
Hyökkääjä
67Hänninen Atte
Hyökkääjä
71Kiilunen Juha-Pekka
Puolustaja
87Sotarauta Saku
Hyökkääjä
90Hannuksela Ville (C)
Hyökkääjä
-Särkelä Risto
Valmentaja